Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
15.02.2009 - 18:25

Olen ollut hiljainen täällä blogissani koko alkuvuoden ja voi olla, että vähän täällä toistaiseksi tapahtuukin. Olen käymässä läpi suurta elämän muutosta, sillä jäin pois töistä vuodenvaihteessa (ja samoin mieheni), ainakin toistaiseksi. Jotenkin ote elämän uuteen rytmitykseen ontuu.

Sitä on niin pitkään odottanut tällaista tilannetta ja haaveillut sitten askartelevansa ja tekevänsä kaikenlaista, mutta kun tilanne on edessä, niin ei se välttämättä vastaakaan haaveita.

Aika on mennyt nyt lähinnä mieheni ja ystävien kanssa matkustellen, Thaimaan jälkeen Itävaltaan, sitten Tallinnassa muutama päivä ja kohta  Leville viikoksi. Olen välillä vain hoidellut pakolliset jutut ja vaihtanut erilaista vaatetta laukkuun.

Laskettelu on nyt taas alkanut kiinnostamaan kovasti, vaikka luulin sen kauden olevan jo ohi itseltäni. Hankin jopa uudet välineet ja tänäänkin olin testaamassa niitä mäessä useamman tunnin, vaikka pakkasta olikin toistakymmentä astetta.Ihanaa se oli, tuntui hyvältä.

En minä ainakaan näytä osaavan tätä elämääni hallittuun järjestykseen laittaa, pääasia kai kuitenkin, että sitä elää....

Tammikuussa Laitoin Laralle hänen toivomansa rikkalapion ja harjan ja sain häneltä vastalahjana aivan liian runsaan paketin.

Paketissa oli kankaita, siirtotarraa (en tiedä mitä lie oikealta nimeltään), karkkeja, nauhoja ym. pientavaraa ja sitten nuo Laran kauniisti tekemät matto, laukku ja aamutossut. Aivan mielettömän kauniita. Kiitos Lara!

Heti joulun jälkeen tein yhden öljylyhdyn kaikennäköisestä "roskasta", mitä minulla kaapeissani lojuu. Tällaisen sain aikaan.

Siinäpä aikaansaannokseni ovatkin, ihan kauhean paljon, eikö?

Ja onhan tämäkin jo saavutus, että sain laitettua nämä blogiin.

 

Lotte kirjoitti 15.02.2009 - 20:54
Tosi kaunis tuo tekemäsi lyhty!

Onpa ihana tuollanen mahdollisuus tehdä mitä lystää! Nauti hyvä ihminen, äläkä pode huonoa omaatuntoa siitä, ettet ole mineilemään ehtinyt :) Senkin aika varmaan velä tulee!
Taina kirjoitti 16.02.2009 - 12:55
Onpa kiva kulla, että saat tehdä ihan mitä haluat se on elämässä tarkeätä joskus vain olla ja nauttia elämästä. Kiva, olet matkustellu se on ihanaa ja piristää elämää kummasti. Toivon sinulle oikien iloisia päiviä elämään. Mini juttuja ehtii tehdä sitten myöhemminkin. :) Nukekkoti Jie
Lara kirjoitti 16.02.2009 - 20:12
Nauti oi ihminen! Mullakin on tullut vaihteeksi askarreltua ihan muita juttuja ja tuntuu että gradu vie liian ison palan päästä, mutta kohta se taas iskee, niin se aina käy. Vietä ihania pitkiä kahviaamiaisia jotka hiljalleen vaihtuu päivälliseen ja anna ajan ympäröidä rauhallaan!
leilukka kirjoitti 17.02.2009 - 11:40
Onnea uudelle elämänvaiheelle. Nyt on nauttimisen aika. Jokaiselle asialle on aikansa nyt matkustat ja sit kun tuntuu niin mineilet, tuntuuklin mukavammalle.
Tuula kirjoitti 19.02.2009 - 18:10
Kuulostaa mielenkiintoiselta, etpä ainakaan ole ehtinyt jämähtää paikoillesi :) Ja jossakin vaiheessa se tekemisen pakkokin luultavasti iskee.
arja kirjoitti 20.02.2009 - 08:22
Kiitos kaikille ilahduttavista kommenteista. Meno ja nautiskelu on todellakin nyt maistunut ja mineily jäänyt jalkoihin. Kyllä arki jossakin välissä koittaa ja silloin mineily on hyvää vastapainoa.
Hyvää kevättalvea teille kaikille.
Amalia kirjoitti 28.02.2009 - 11:54
Onnea uudelle elämälle. Kyllä se siitä lähtee sujumaan herraskaisille elämän tavoille oppii nopeesti. Kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoo " Sekunda Anoppi" :) ja toivoo paljon antoisia matkoja! Nauttikaa toisistanne ja ystävistänne nyt siihen oiva mahdollisuus, kun työt ei haitaa harrastustoiminntaa.
Aada kirjoitti 15.03.2009 - 18:13
Todella hieno lamppu!
pirre kirjoitti 10.10.2009 - 21:00
Upea lyhty!
Hissunkissun kirjoitti 14.02.2010 - 23:21
Mukava kuulla saaneesi vihdoin ansaitsemaasi vapaa-aikaa!
thesis writing  kirjoitti 19.09.2011 - 09:49
You did a lot of wonderful things. Can you advise some site with descriptiom of doing this things.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Nukkekotiharrastuksen aikaansaannoksia ja kuvia

Sivut
Iivarin-kylän sekatavarapuoti

Tästä nukkekodin aluskaapiksi hankimastani kalusteesta alkoi muotoutuakin kauppa.

Kuvaa klikkaamalla pääset kauppaan sisälle.

Laskuri

Ilmainen www-laskuri
Sininen koti
Kuvia klikkaamalla lisäkuvia huoneista.



Makuuhuone
Keittiö
Ruokailusali
Olohuone
Lastenhuone