Kauppa on hieman saanut lisää tavaraa ja laitan nyt tässä kuvia pienistä yksityiskohdista.
Sitten kauppa saakin jäädä elämään omaa elämäänsä ja keskityn rakentelemaan Sinistä kotia valmiiksi.

1997885.jpg

Marisasalta sain synttärilahjaksi tällaisen Terveloa kyltin.

1997886.jpg
Laitoinpa sen kaupan oveen, jotta kaikki tuntevat olevansa tervetulleita.
1997887.jpg
Muutama vuosi sitten ostin Brasiasta ko. nahkalaukun. Sille tuntui löytyvän nyt paikka reikäleipätelineen päässä.
1997888.jpg
Kesällä ostin Lahden Miniatyyrimarkkinoilta tuollaisen sammuttimen ihan kauppaa varten. Kuvassa on myös Maaritilta saamani hieno virveli ja kalahaavi. Oikeassa reunassa on asiakkaita varten nyt myös postilaatikko. Sen lähetti minulle Tiina Käsintehty.
1997889.jpg
Hyllykön päässä oleva kaunis laukku on Laran tekemä.
1997890.jpg
Tippaliisan perhoset hyllykön yläpuolella.
1997891.jpg
Viimeksi oli yksi kaavataulu mennyt nurinpäin, mutta nyt se on oikaistu. Edessä villasukat ja kaulahuivi, jotka olen saanut Tiina Käsintehdyltä, koneen vieressä kesällä Puolasta tuomani pieni patsas.
1997892.jpg
Kauniin laatikon olen saanut Nallelta, lasikupin olen tehnyt itse.
1997894.jpg
Liinavaatehyllykköä
1997893.jpg
ja vähän pöytäliinoja
1997895.jpg
Tässä Olgalta saadut kauniit tossut
1997896.jpg
.. ja toiset Olgan tekemät tossut hyllykössä
1997897.jpg
Tässä pipo Tiina Käsintehdyltä ja taidokas virkattu hattu Tippaliisalta.
1997898.jpg

Pieni nalle kurkistaa aidan takaa. Sekä nalle että puinen kannu ovat kirpputoreilta.
1997899.jpg
ja tottahan kaupassa on asiakkaitakin, kirpputorilta hänkin.